Uutiset

lautasmalli-esimerkki

Onko lautasmalli oikeaoppinen?

Lautasmalli on tuttu varmaan jokaiselle suomalaiselle, sillä sitä on hehkutettu kouluissa sekä työpaikoilla. Lautasmallin avulla henkilö voi koostaa lautasensa oikein. Lautasmallin avulla henkilö saa myös sopivassa suhteessa ravintoaineita sekä energiaa. Lautasmallin perusteena on se, että puolet lautasesta täytetään kasviksilla, joita voivat olla salaatti, erilaiset raasteet sekä lämpimät kasvikset. Neljännes lautasesta täytetään perunalla ja tämän voi korvata myös pastalla, riisillä, mutta… Read more →

fugu

Maailman kalleimmat ruoat

Oletko suuri herkkusuu? Jos tonnikala ja makarooni vierailevat lautasellasi useasti, ei ehkä kannata kokeilla näitä maailman kalleimpia ruokia. Esittelemmekin tänään maailman kalleimpia ruokia! Brittiläinen BBC on listannut maailman kalleimmat ruoka-annokset ja juomat. Yhteistä näille on usein se, että annokset on valmistettu pitkälti tuiki tavallisista raaka-aineista, mutta ruoanlaitosta onkin sitten tehty taidetta. Joissakin tapauksissa lopputulos on siloteltu esimerkiksi kullala. Mutta mikä… Read more →

Kuntaruokailu on monen työntekijän pelastus

Kuntaruokailun piirissä eivät ole ainoastaan vain koulujen oppilaat ja sairaalapotilaat, vaan monet työntekijät nauttivat mielellään niin ikään päivittäisen ruokansa työpaikkansa ruokalassa. Tämä asia säästää monelle aikaa ja vaivaa, kun voi maksua vastaan vain kävellä työpaikan ruokasaliin ja nauttia monipuolisen aterian, joka sisältää tasapainoisesti hiilihydraattia, proteiinia sekä tyydyttynyttä rasvaa. Monipuolisella lounaalla saa niin ikään seurattua päivittäistä lautasmallia, jossa yksi neljäsosa on… Read more →

Ruoka ja hyvinvointi

Ruoka voi olla myös tervehdyttävää sekä voimaannuttavaa ihmiselle. Tähän ei tietenkään hiottu markkinointikoneisto halua ihmisen kiinnittävän huomiota, samaan aikaan kun se markkinoi nopeutta ja kapitalismia ihmisen lautaselle. Kaikki meistä ovat kuulleet siitä miten kootaan terveellinen lautasmalli ja mitä kaikkea siihen kuuluu. Nyt emme kuitenkaan käsittele sitä, vaan haluamme kertoa siitä kuinka ruoka voi parhaimmillaan parantaa jo olemassaolevia sairauksia tai estää… Read more →

sirkka

Hyönteiset – proteiinipommi

Maailmalla on ollut jo jonkin aikaa menossa todellinen hyönteisruokabuumi. Nyt se on vihdoin saapunut myös Suomeen ja yllättävää kyllä muutamiin kouluihin. Kouluissa tämä on kylläkin täysin kokeiluasteella, sillä Eviran täytyy ensin hyväksyä hyönteiset syömäkelpoisiksi elintarvikkeiksi. Yksi kouluista joka on rohkeasti lähtenyt mukaan tähän hyönteiskokeiluun on Kirkkoharjun koulukeskus Kirkkonummella. Pientä varauksellisuutta koulun keittäjillä hyönteisruokaan on, mutta mukaan kokeiluun on kuitenkin lähdetty avoimin… Read more →

macaroni

Yleisin laitosruoka

Yleisin laitoskeittiöissä käytetty raaka-aine on varmaankin perunan ohella pasta. Raaka-aineena pasta on halpa ja todella monipuolinen, joka tekeekin siitä oivallisen valinnan pienen budjetin ruokailuun. Ongelmaksi pastan kohdalla nousee kuitenkin se, että sen ravintoarvot ovat hyvin vähäiset. Pastaruuat täyttävät kyllä hyvin vatsan, mutta niiden terveellisyys onkin sitten toinen juttu. Asiasta käydään aika ajoin keskustelua, mutta on erittäin ymmärrettävää että jos käytössä… Read more →

terveellinen

Valtion ravitsemusneuvottelukunta

Suomessa toimii Valtion ravitsemusneuvottelukunta, joka omalta osaltaan on ollut opastamassa ja seuraamassa Suomalaisten ravitsemus ja terveydentilaa. Neuvottelukunta tekee tärkeää työtä, joka vaikuttaa meidän monen arkeen, vaikka emme juurikaan kuule tai näe heitä. Heidän ansioitaan on kuitenkin useat terveyttä edistäneet muutokset niin elintarvikkeiden, kuin esimerkiksi laitosruokailunkin suhteen. Toiminnan alkaessa vuonna 1954 oli tavoitteena korjata Suomalaisten ravinnon puutoksia, kuten esimerkiksi lisäämällä A-… Read more →

ruoka

Miksi terveellinen ruokailu on niin tärkeää?

Koulu ja laitosruuasta väännettäessä, monelle saattaa tulla mieleen, että onko sen nyt niin väliä mitä lapset tai vanhukset päivän aikaan syövät? Kunhan saavat vatsansa täyteen? Asia ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen sillä ruuan laadulla ja monipuolisuudella on valtavan suuri merkitys. Ruuan merkitys kasvussa ja kehityksessä Esimerkiksi kasvavilla lapsilla ja nuorilla nautittava ruoka vaikuttaa todella moneen asiaan, kuten vaikkapa sydän-ja verisuoniterveyteen… Read more →

terveellinenruoka

Oikean ruokavalion metsästys

  Monilla ihmisillä on paljon mielipiteitä laitosruokailusta, samoin kuin muitten ihmisten ruokailutavoista, mutta kuitenkaan ei osata vastata siihen kysymykseen, että mikä sitten olisi oikeanlainen ruokavalio? Miten pystyisimme laitosruokailussa varmistamaan kaikki ravintoaineet, ja kaiken tarpeellisen. On sairaaloille, kouluille, ja muille laitoksille suuri vastuu, tehdä ruokaa ihmisille, joiden pitäisi ruoan avulla pystyä voimaan mahdollisimman hyvin. Etenkin potilaat, jotka ovat sairaalassa pitkän aikaa,… Read more →

suomi vankila ruoka

Ruoka Suomen vankiloissa ja vanhustenhuollossa

Suomen vankiloiden ruuasta kuulee usein kriittiä, mutta useimmiten niin päin, että koetaan vangeilla olevan liian hyvät ruuat, verrattuna esimerkiksi suomen vanhusten huoltoon, kouluihin tai päiväkoteihin verrattuna. Onko asia todellakin näin, vai onko tämä paljolti urbaani legendaa, joka on saanut niin sanotusti siivet alleen? Media tekee tasaisin väliajoin asiasta juttuja ja pyrkii vertailemaan annosten hintaa ja raaka-aineiden tasoa. Näissä selvityksissä onkin… Read more →