Ilmoittaminen ruuan alkuperästä kuntaruokailussa

ruokalaitos

Kuntaruokailun parissa ruokailee päivittäin satoja jos ei jopa tuhansia ihmisiä vauvasta vaariin. Kuluttajien tietoisuus omasta ruokavaliosta on korostunut tänä päivänä huimasti ja esimerkiksi ravintoloissa on jo arkipäivää että ruuan alkuperä on selkeästi esillä tai tarvittaessa selvitettävissä asiakkaalle. Onko kuntaruokailu jäänyt tässä kehityksessä jälkeen? Ei ole vielä kovinkaan yleistä nähdä laitoskeittiössä ruokalistan perässä listaa raaka-aineiden alkuperästä. Kuitenkin kuluttaja vaatii tätä ruokaillessaan muualla. Kaksi kolmasosaa suomalaiskuluttajista haluaa syödä kotimaista ruokaa ja tarkistaa ruuan alkuperän. Aiemmin tänä vuonna MTK vaati ravintoloille pakolliseksi ruuan alkuperästä kertomista, miksei tämä sama voisi koskea niin koulujen, päiväkotien kuin vanahainkotienkin keittiöitä? Kuitenkin kaikki esimerkkinä edellämainitut laitokset ovat paikkoja missä ruuan alkuperällä on todella merkitystä. Kyseessä ovat kasvavat lapset ja nuoret sekä vanhukset jotka kaikki tarvitsevat ravitsevaa, monipuolista ja alkuperältään puhdasta ruokaa. Samalla kuitenkin nämä kyseiset ryhmät ovat sellaisia, jotka eivät välttämättä pysty asiaa vaatimaan. Olisiko tässä jollekkin työstään innostuneelle ravitsemusteraupeutille työnsarkaa?  Olisi mielenkiintoista nähdä miten ruuan alkuperästä tiedottaminen vaikuttaa keittiön ostopäätöksiin ja myös ruokailijoiden hyvinvointiin asiaa seurattaessa?

Laitoskeittiöistä kuulee usein sanotavan, että ruuan laatu ei ole hyvää ja raaka-aineiksi ostetaan vain halvimpia tuotteita. Alkuperäselvityksen myötä ruuan valmistukseen käyttetävien raaka-aineden laatu saataisiin paranemaan ja samalla ravintoarvot nousemaan.  Olennaista olisi se, että kuluttaja saa tietää, missä ja miten ruoka hänen lautasellaan on tuotettu.

Kuitenkin ruuan ensisijainen tehtävä on varmistaa ruokailijalle riittävien vitamiinien ja hivennaineden saaminen, näiden asioiden ollessa kunnossa voidaan lähteä rakentaamaan ruuan visuaalista puolta ja muuta nautittavuutta. Ruuan alkuperän tietoon meillä kaikilla on kuitenkin mielestäni oikeus, jokaisella yksilöllä on oikeus valita mitä ja minkälaista ruokaa kehoonsa tankkaa. Tällähetkellä tämä oikeus on viety esimerkiksi vanhuksilta, lapsilta ja sairailta, joiden hyvinvointia oikeanlaisen ruokavalion tulisi tukea eikä suinkaan heikentää!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *